Toiminnanjohtaja Jussi Lotvonen kohti uusia haasteita

Toiminnanjohtaja Jussi Lotvonen on ilmoittanut 12.10.2016 jatkavansa matkaa kohti uusia haasteita. Hän on päättänyt irtisanoutua 1.12. lukien yhdistyksen toiminnanjohtajan tehtävästä.

Oulun Invalidien Yhdistys OIY ry:n hallitus on vastaanottanut tiedon 12.10.2016 ja kiittää Jussia loistavasta yhteistyöstä, joka on alkanut jo kesällä 2010 lukien. Jussin johdolla yhdistyksen hallinto ja talous on saatu vakaalle pohjalle sekä toimintaan on tullut myös kiitettävää virettä. Oulun Invalidien Yhdistys on alueensa suurimpana liikuntavammaisten yhdistyksenä roolilleen kuuluvassa kunnossa.

  • Yhteistyö Jussin kanssa on ollut erittäin hyvää ja on menetys päästää hänet kohti uusia haasteita. Hän on ollut vahva peluri yhdistyksessä ja arvokas yhteistyökumppani myös minulle puheenjohtajana. Hänen visionäärisyys ja valtaisa into pääsevät nyt kuitenkin uuteen käyttöön ja tulevat siellä olemaan varmasti suureksi hyödyksi, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja, Otso Z. Laxenius.
  • Tämä tilanne tuli eteeni yllättäen minullekin ja vaikka nyt oli tarjous, josta en voinut kieltäytyä, olen erittäin haikein mielin jättämässä tehtävääni yhdistyksen toiminnanjohtajana. Elämässäni urheilu ja ihmisten auttaminen ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Uudessa työssä voin yhdistää nämä asiat. Minulla on ollut erinomainen työyhteisö tukenani siitä olen äärimmäisen kiitollinen

Jussi Lotvosen seuraajan etsintä käynnistyy välittömästi hallituksessa sovitun käytännön mukaisesti.

Lisätietoa:

Jussi Lotvonen, jussi.lotvonen@oiy.fi, +358 440 836 838

Otso Z. Laxenius, pj@oiy.fi, +358 45 136 73 19

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *